Ajankohtaista

"Kilpajuoksu Afrikkaan", Kalle Laaksonen, 2.6.2008

  •                                                  MAASEUDUN TULEVAISUUS / PTT:N TALOUSTUTKA

    Afrikka oli pitkään syrjässä maailman poliittisista ja taloudellisista valtavirroista. Manner ei ollut taloudellisesti kiinnostava. Afrikan maiden osuus maailman viennistä ja tuonnista supistui koko ajan. Maanosa marginalisoitui maailmantaloudessa. Taloudellinen kasvukin oli heikkoa.

    Näin ei ole enää. Muiden maiden mielenkiinto Afrikkaa kohtaan kasvaa koko ajan.

    Eurooppa piti aluetta pitkään jotenkin omaan taloudelliseen ja poliittiseen etupiiriinsä kuuluvaksi. Perinteethän tässä suhteessa ovat pitkät. Vuonna 1885 Euroopan maat jopa jakoivat Berliinin konferenssissa Afrikan siirtomaikseen.

    Viime vuonna tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Saharan eteläpuolisen Afrikan siirtomaista ensimmäinen, Ghana itsenäistyi. Viimeisinä itsenäistyivät Angola ja Mosambik vuonna 1975.

    Maiden itsenäistymisestä huolimatta Euroopan maat ovat tunteneet tarvetta ylläpitää kiinteää sidettä entisiin siirtomaihin, ja muihinkin Afrikan maihin. Tämä on mainittu jopa Euroopan yhteisöjen, nykyisen EU:n Rooman sopimuksessa vuodelta 1957.

    Afrikka on alkanut kiinnostaa muitakin kuin eurooppalaisia. Ensimmäisenä heräsi USA:n presidentti Bill Clinton, joka teki kiertomatkan Afrikan maihin vuonna 1998. Tuloksena oli Afrikan maiden vientiä Amerikkaan edistävä AGOA-ohjelma. Se synnyttikin uutta ulkomaankauppaa 2000-luvulla.

    Ehkä tätäkin taustaa vasten selittyy suosio, minkä presidentti Bush sai tämän kevään matkallaan Afrikassa.

    Varsinaista vipinää Afrikan mantereella ovat saaneet aikaan Kiina ja Intia.

    Hurjan nopeasti teollistuva Kiina tarvitsee jatkuvasti lisää raaka-aineita ja energiavaroja. Kiinan valtio ja kiinalaiset yritykset toimivat pitkän tähtäimen strategian mukaan ja menevät sinne, missä potentiaalisia resursseja on saatavissa. Kiinalaiset yritykset, joita Afrikassa on jo tuhansia, sijoittavat öljy- ja mineraalivaroihin sekä myös kulkuväyliin, jotta öljy ja raaka-aineet saadaan liikkeelle ja vientiin.

    Kiina tukee myös maatalouden ja elintarviketuotannon kehittämistä, koska Afrikan mahdollisuudet lisätä tuotantoa ja vientiä ovat vielä suuret. Kiina tarvitsee erityisesti kotieläintuotannon rehua lisääntyvän kulutustarpeen tyydyttämiseksi.

    Elintason noustessa kiinalaisetkin siirtyvät kuluttamaan myös eräänlaisina luksustuotteina pidettyjä kahvia ja kaakaota sekä trooppisia hedelmiä.

    Kiinan ja Aasian kysynnän ja tuonnin kasvu näkyy jo Afrikan viennissä. Vienti Afrikasta Aasian on yli kuusinkertaistunut 2000-luvulla. Kaksi kolmasosaa viennistä on polttoaineita, lähinnä raakaöljyä, vajaat 15 prosenttia mineraaleja ja metalleja sekä 5–6 prosenttia elintarvikkeita ja maataloustuotteita. Viennin kasvu on merkinnyt aikaisempaa kovempaa talouskasvua. Afrikan maiden talouskasvu on viime vuosina ollut 5–6 prosenttia vuodessa.

    Valtaavatko Kiina ja Intia Afrikan? Jääkö Eurooppa nuolemaan Afrikan markkinoilla näppejään? 2000-luvun kuumia kysymyksiä Afrikassa, joka ei ole enää miltään kantilta syrjässä.

    kalle.laaksonen@ptt.fi